- Hae linkki
- X
- Sähköposti
- Muut sovellukset
- Hae linkki
- X
- Sähköposti
- Muut sovellukset
Tsekkaa messutunnelmat videolta!
Joulukahvilan herkkuja
Päätin lähteä messuille lauantaina heti aamutuimaan. D-halli avautui puoli tuntia ennen virallista messujen alkamisaikaa, joten aamu lähtikin mukavasti käyntiin kierrellen herkkumyyjien ständeillä. Monet jakoivat jo maistiaisia ja sainkin heti suun makiaksi. D-halliin oli tänä vuonna loihdittu joulukahvila. Tuoksu toi myös tunnelmaa!
Kuvassa keskeneräinen tekele Sinooperin työpajassa
Sitten siirryin C-halliin joka minulle on se "päähalli". Se on täynnä askartelutarvikekauppiaita ja niin paljon mielenkiintoista nähtävää ja ihmeteltävää. Sinooperin työpajassa sai kokeilla foam clayllä ja soft clayllä minijoulumaiseman muovailua. Näpertely oli hauskaa ja antoi pienen hengähdystauon messuilla kiertämiseen.
Susanna Uusitalo esitteli koreista kertovaa kirjaansa.
KonstaShopin Suvi näytti miten Inktense-värit toimivat.
Idealavalla oli myös mielenkiintoisia esiintyjiä. Kuulin erilaisista tekniikoista, joilla koreja voi itse askarrella ja näin kuinka helppoa Inktense-värien kanssa tekeminen on! Haastattelijana Idealavalla toimi Justus K.
Lisäksi ostin eri kojuista leimasimen, pari erilaista koristenauhaa ja kranssiaskartelutarvikkeita.
Teippitarhan jouluteipit houkuttelivat luokseen.
Kehräämistä
Messuilla saatiin myös seurata lampaanvillan kehräämistä. Hypnotisoivan mielenkiintoista puuhaa.
Taitolavalla nähtiin miten helposti räsymattoja saa askarreltua.
Kerkesin myös A-halliin kuuntelemaan, miten räsymattoja valmistetaan. Kuulosti tosi hauskalta puuhalta. Saas nähdä, jos minäkin joskus moiseen intoutuisin!
Lovi Elffejä rivissä
Tämän vuoden uutuustuotteeksi valittiin Nahkaamon kuulokojekorumallisto. Ehdolla oli myös ihastuttava Lovin ihastuttava Lovi Elf.
Koko päivä tuli käveltyä ja vielä matkalla hakemaan takkia narikasta pysädyin yhdelle kojulle maistelemaan maistiaisia. Enpä odottanut paljoa, mutta makunystyrät räjäytti Poikain Parhaiden Halla Juhlaglögi. Pullo tarttui siis matkaan ja sitä on pakko päästä maistelemaan pian!
Oli taas aivan mahtavat messut. Jäi hyvä mieli ja paljon mielenkiintoista tuli nähtyä ja myös pari kangaskassillista sain osteltua mukanani. Ensi vuonna uudelleen, eiks!
Messusaalis
Kommentit
Lähetä kommentti